Slovenia Syksy 2013, Commenius!

BACK TO HOME! Tylsä tulla kotiin kivalta reissulta mutta onneksi täällä suomessa vihdoinkin kellertää. Matka oli mahtava ja parempaa seuraa en olisi voinu toivoa. Myös siitä että ne erilaisia kuin mun kaverit joten tuli tehtyy asioita mitä en kavereiden kanssa yleensä tee mutta olen halunnut tehdä.
Saavuimme Ljubljanaan perjantaina illalla seittemän aikoihin. Majotuimme koulun asuntolaan. Vahtimestari ei oikein pitäny meistä kun tultiin aina niin myöhään takasin kun hiljasuus alkaa klo 10. Lauantaina ei ekaks ollu tarkotus lähtee keskustaan mutta yllätettiin pojat tulemalla sittenki. Ja oli ihan hyvä päätös. Istuttiin terassilla iltaa (niinkuin kaikkina iltoina paitsi yhtenä). Joimme kaupungilla yhdet ja sitten lähdettiin ettimään koulun läheltä kantabaaria... Ja kyllähän sellanen löyty ja juotiin siellä toiset. Minä en kylläkään ettei ruokahalu mene heti alussa.



Sunnuntaina lähdimme aamulla koulun asuntolan aamupalan jälkeen Piraniin joka on rannikkokaupunki välimerellä. Oli tosi ihana kaupunki. Sitä ennen olimme käyneet Postojna tippukiviluolissa missä kuljettiin osan matkaa junalla. Siellä oli myös pieniä "lohikäärmeitä" Joita ei kyllä saanut kuvata :( Kävimme myös Piranin vieressä Slovenian ja Kroatian välillä "ei kenenkään maassa" merisuola plantaasi museossa(Secovlje). Se oli aika tylsä. Tippukiviluolan juna korvasi kyllä sen ettei ole pariin vuoteen käynyt lintsillä. Enkä kyllä tule enään käymäänkään. Ranneke on 40e välittämättä siitä onko iso vai pieni ja valokarnevaalin aikaan samat hinnat vaikka aukioloaika puolittuu. Ei niitä hintoja ikuisesti voida nostaa. Rahaa tulee mutta haluaisin tietää onko kävijämäärä laskenut...














Maanantaina alotettiin raviradan kartotus. Siellä oli hieman kommunikaatio vaikeuksia siinäsuhteen että ketkä menee mihin ryhmään ja mimmonen alue tarkkaanottaen jokaryhmälle tulee. Meilläkin yksi alue olikin sellanen mihin ei saanut mennä.
Illalla oli "City orienteering" joka meni perseelleen koska sen jonka piti lähteä niin oli edellisenä päivänä loukkaantunut kun meidän tilausbussi teki äkkipysäytyksen ja kyseinen opettaja kaatui bussin lattialle ja loukkasi itsensä. Puomi oli menossa liian aikasin alas joten meidän bussi sitten teki äkkijarrutuksen. Italialaisten lakkoilu ei petä. 2 ensimmäisätä valitti huonoa olo ja loput "eivät tienneet tarvitsevansa bussikorttia" Korttia ei ollut mukana tai siinä ei ollut rahaa. (jälkeenpäin kuulin että niitä oli kielletty menemästä keskustaan ilman opettajaa ja italian opettajat eivät silloin lähteneet mukaan)








Menimme Cabel carilla ylös samaan linnaan missä viimekerrallakin. Itse muistin että linnan torniin oli pääsymaksu mutta mua ei uskottu. Emme sitten päässeet torniin  vaan menimme kävellen alas. Pojat kävi vetää mäkkiruokaa, minä ja pinja hodarin ja burekin. Sieltä sitten tavanmukaan terassille loppuillaks.

Tiistaina jatkoimme kartotusta. Illalla mentiin sitten keskustaan paikallisten oppilaiden kanssa. Teemana oli "pussikaljoittelu". Älyttömän hauskaa oli ennen pienen mutta vakavan accidentin jälkeen. Yks joutu sairaalaan ja maikalle soittaessa oli kuulemma maikkakin hievoisessa nousuhumalassa. Olin itsekkin aluksi hievoisessa kännissä enkä muista ikinä nauraneeni niin paljoa. Tosin itse istuskelin lähinnä penkillä mikä oli aika huono idea koska rupes väsyttää aika reippaasti. Jos olisin ollut liikkeessä en olis ollu niin väsyny. Liikkeessä oikeastaan näin kaiken aika selvästi. Ainakin siitä eteenpäin kun siiryimme baariin. Onnistuin minäkin kuulemma huutelemaan jotain juttuja/totuuksia mitä minä en muista joten olinkin enemmänkin humalassa kuin luulin. Mutta tekisin sen uudestaan enkä jäisi penkille istumaan. Meistä otettiin vielä "hehkeä" ryhmäkuva mutta sitä en luonnollisestikkaan tänne laita. Harkinnasta muokattuna. Emme olleet myöhään. 12 asti. Vartija ei oikein pitänyt siitä että tullaan hiljaisuuden jälkeen ja varsinkin kun kanniskellaan yhtä humalaista mukana. Sairaalassa mukana ollut tuli kuulemma yhdeltä ja sano vartijalle että tulee sairaalasta niin oli ilmeisesti näyttänyt vaan peukkua :) Ite en nukkunu yhtään. Mentiin klo 12 jälkeen nukkumaan, heräsin puoli 3 ja olin hereillä pari tuntia, nukuin pätkissä tunnin ja olin loppu yön/aamun hereillä siihenasti kunnes kello klo 7.10 soi. Aamupalalla sitten sairaalaan mukaan lähtenyt kerto et maikalle soittaessa oli hieman nousuhumalssa. Siinävaiheessa tragedia kääntyi komediaksi :) Matkalla kun pitäisi olla nollatoleranssi. Aamupalalla vielä sairaalassa oleva soitti ja kysyi missä helvetissä se on :D Jälkikäteen asialle nauretaan mutta oli siinä illalla hieman paska fiilis asiasta. Mulla oli/on paskafiilis myös ton puolesta joka lähti mukaan sairaalaan. Onneksi paikallinen oppilas lähti mukaan joten se auttoi hieman.



Keskiviikkona tuon ^^ aamupalan jälkeen oli kartotuksen editointia ja sen jälkeen lähtö hiilikaivokselle. Editoinnissa kuulemma keskusteltiin edellisestä illasta. Multa kukaan ei sitä kysyny mutta henkilö jonka kanssa editoin niin ei tietääkseni ollut meijän kanssa illalla. Olemme nyt kuulemma legendoja ja "se ilta tullaan muistamaan ikuisesti" jos sit sais kaikki kuvat ja videot ittelleni. Hiilikaivokselle bussiin astuessa slovenialaiset hurras mutta mulla ei oo oikeen vieläkään mitään käsitystä siitä miksi (olin kuulemma toitottanu etten oo ikin ollu näin kännis mutta tietääkseni en tehny muuta. Ja porukka hurras nimennomaan mulle. Liekö joku sitten kääntänyt sen niille koska muistan jonkun kysyneen mitä yleensä juon. Mutta en muista millon viimeks oisin nauranu niin paljoa...)
Sillon ei ois yhtään huvittanu lähtee kaivokseen vaikka itse voin aivan mainiosti eikä tullu krapulan oireita muutakun ruokahalun menetys. Olin vaan todella väsynyt ja no ehkä se edellis ilta vaikutti vielä jonkinverran. Sieltä sai jättäytyä pois jos oli ahtaanpaikan kammo mutta päätin silti lähteä vaikka en pidäkkään teollisuus paikoista. Valitettavasti siellä ei saanut ottaa kuvia mutta mulla on yks kuva museon puolelta. Jos haluutte niin voin yrittää saada muilta lisää kuvia. Olimme siellä kuin "oikeasti töissä" menimma kammottavalla rautahissillä alas (kammoan kaikkea vanhaa rautaista. Eiffel-tornikin on järkyttävän ruma ja kammottava ilman valoja) Siellä sitten liikuimme tunneleita pitkin ja sitten oli välillä nukkeja ja puheäänet jotka demonstroivat mitä siellä on tapahtunut. Hevosella kuljetettiin hiiltä, ilmanvaihdon tunsi, sitten yhdessä kohtaan tunneli "sortui" ja lattia tärisi samalla. Jossain vaiheessa söimme välipalan jotka oltiin saatu "lounaaksi töihin." Se oli hodari jonka tuoksun jo ennen kaivokseen menemistä haistoin ja joka oli kammottava ottaen huomioon edellis illan. Ainiin. Kaivokseen lähtiessä saimme jokainen kolikon joka pistettiin naulaan josta näkee töiden päätyttyä kuka on vielä kaivoksessa. Otimme kolikon lähtiessä pois koukusta ja annoimme ne takaisin. Paluumatka kaivoksen toisestapäästä takas hissille mentiin sellaisella junalla joka vinkui aivan älyttömästi. En nähny oliko juuri siinäkohtaa erillisiä kiskoja mutta aijemmin pistin merkille että kiskot ovat vain koverrettu maahan.


Illalla kaverini olisi halunnu lähtee kaupungille ja syömään jotain. Mua ei huvittanu lähtee kaupungille asti, eikä tehny mieli koulun ruokaa heti silloin. Sovittiin että otetaan päikkärit ja katotaan mikä tilanne on sitten, mennäänkö syömään vai ei. Heräsimme sitten 12 aikaan yöllä. (ups!) No nukuimme sitten päikkärit ja yöunet putkeen :DD Pojatkaan ei kuulemma ollut silloin missään. Se olikin ainoa ilta millon ei juotu mitään.

Torstaina oli taas kartotuksen editoinia mutta meillä suurella osalla oli valmis joten kaikki vaan pelasivat peliä ja katsoivat youtube videoita ( best filed 2012 yms.)
Sieltä sitten Ljubljana city tour joka oli venereissu kaupungin läpi. Sen jälkeen menimme syömään (me+ italialaiset) johonkin ravintolaan ja Farewell partyt. Ruoka oli todella outoa ja iso osa joutui ramppaamaan vessassa. Sairaalaan joutunut pääsi torstaina takaisin kuvioihin :)) Sen jälkeen halukkaat suomalaiset saivat lähteä mukaan katsomaan paikallisen korisjoukkoeen olimpijan matsia. Yksi meistä ei lähtenyt. Olimpija joukkue hävisi vaikka luokalaiseni kuinka kannusti suomeksi :D "ÄLÄ NÖSSÖILE SAATANA!"








 Matsin jälkeen yks lähti huoneeseen vaikka yritettiin saada sitä lähtemään illal vielä ulos mutta ei lähtenyt. Menimme sitten loppuporukalla. Kantabaarissa oli astetta tiukempi tarjoilija joka ei myynyt kun kaikilla ei ollut näyttää henkkareita että olisi 18w. Jotka saimme, joimme ja vaihdoimme baaria. Tilasimme mutta oli menossa 20min päästä kii joten ehdimme juoda yhdet (mä en juonut koska toi radlerin sijaan olutta ja mä en olutta juo) Jätkät + pinja (no pinjankin tuossatapauksessa voi laskea jätkäks) joi sitten sen "munkin oluen".

Piti sitten löytää vielä kolmas paikka. Kävimme katsomassa yhtä mutta siellä oli "vanhusten tanssilattia" joten jatkoimme matkaa siihenasti kunnes huomattiin että kaikki on mennyt kymmeneltä kiinni. Vain tuo "vanhusten" paikka oli avoinna. Luultiin että kahteen asti mutta olimmekin sitten vain spessuja siksi että olimme pohjoismaista :D Baarimikko oli käynyt norjassa :D No ehkä se on ihan riittävän lähellä. Ainakin saimme olla puoli 2 asti siellä :) Oltiin sitten kahelta huoneissa ja vartijakaan ei enään välittänyt meistä. Onneksi ei tarvitse siellä enään asustella. Baarissa oli niin että tuona iltana tarjoiltiin vain drinkkejä joten otettiin sitten mojitot. Itse aluks epäilin ottaa mitään mutta sitten rupes ärsyttämään kun muilla oli lasit joten päätin itekki käydä ostaa. Hain samalla sille joka oli sairaalassa ollut niin yhden drinkin. Siihenasti se oli ollut nollatoleranssilla "kohtalokkaan illan" jälkeen. Mojitot meni aika nopeesti päähän. Siinä missä mulla oli radlerin ja mojiton välissä ehkä 1-2h niin mulla nous mojito heti päähän ja samaan aikaan muutkin rupes sitä kommentoimaan vaikka oli juonut enemmän kuin minä. Ilta menikin sitten pienessä hiprakassa mutta viimeinen ilta joten mikäs siinä?

Perjantaina käytiin sit vain shoppailemassa. Ostin uuden neuleen, 4 tölkkiä radleria ja 4 pakettia belgialaista suklaata. Yksi isälle, yks siskolle ja 2 mulle ja äidille. Lisäksi Jimille Lohikäärme pehmolelu. Mietin eka lohikäärme pipoa mutta Pinja oli sitämieltä että pehmolelu. En nyt tiiä kumpi olis ollu parempi. Pipo olis ainaki ollu hyödyllinen mutta näytti Jimi pitävän myös pehmolelusta. Kuvat ostoksista myöhemmin.

Projecti on siis LASUEC ja projektin nettisivut löytyvät täältä! Comenius on siis EU:n rahoittama hanke. Edellisestä reissusta voi lukea Täältä!

Muoks:// 22.10.2013 Joitakin kielioppi korjauksia.