Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinkki. Näytä kaikki tekstit

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Ajattelin että vaikka en olekkaan vielä mainetta niittänyt matkabloggaaja, enkä oikeastaan edes muista bloggaajien mainitsevan tästä. (Toisaalta, miksipä olisi jos ei ole tilannetta tullut itselleen vastaan)

Itse hankin sen oikeastaan maikan kehotuksesta, kun lähdettiin ekalle slovenian reissulle. (Voisin yrittää saada aikaseksi vähän siistiä postauksen muotoilua ja suurentaa kuvia).

Sairaanhoitokortti toimii EU:n ja ETA:n maissa, sekä Sveitsissä.  Ylen uutisen mukaan, kovinkaan moni kortista tiiä ja uutisen mukaan alle 30% suomalaisista omistaa kortin. Mielestäni matkabloggaajat ovat hyvä tapa lisätä tietoisuutta. Viimeaikoina blogeissa on korostettu reilua ja eettistä matkailua. Joten miksi ei myös tästä joka voi auttaa monia. Oleellinen asia varsinkin kesän kynnyksellä reilille lähtiessä. Matkavakuutuksethan eivät korvaa kaikkea ja netissäkin pyörii aikamoisia uutisia siitä, kuinka kotiinpaluu tai hoidot ovat tulleet kalliiksi.


Sairaanhoitokortilla saat siis aikaisemmin mainitsemista maista sairaalahoitoa samaan hintaan kuin paikallisetkin. Joten voi säästää satoja tai tuhansia euroja.



Kortti kuuluu Suomen sairausvakuutukseen kuuluville henkilöille ja nille, joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi vastaa, kuten ulkomailla asuvat eläkeläisille. Kortin saa tilattu Kelalta, on ilmainen ja uusi kortti lähetetään automaattisesti vuosittain.

Kuinka moni omistaa kyseisen kortin? 
Olitteko tietoisia kortista? 
Aiotteko nyt hankkia kyseisen kortin?

Helpotusta juhlakenkien käyttöön!



Juhla-kausi lähenee aika uhkaavasti ja saattaapi olla jo kengät ja mekot ostettu. Kenkiä on ehkä yritetty jo ajaa sisään, mutta silti ne vielä hankaavat. Yrität laittaa laastarin jalkaan. No ei onnistu koska keskellä ei ole liimaa, joten ei se pysy liikkeessä mukana. Päätä kokeilla rakkolaastaria. Aluksi vaikuttaa hyvältä, nopeasti reunat rupeaa hapsottamaan ja laastari irtoamaan. Rakkolaastarithan on tarkoitettu käyttää silloin, kun jalassa on jo rakko. Itselläni harvoin pääsee rakoksi asti. Kerran. Ja silloin se rakkolaastari oli todella hyvä.

Mikäli rakkoa ei jalassa vielä ole, mutta kengät silti hankaa, suosittelen laittamaan palan teippiä. Teippi pysyy jalassa vaikka kenkää ottaisikin välillä pois (ainakin jos teipissä on hyvä tarrapinta), ja teipin päälipuoli on liukkaampi, niin kenkä pääsee liikkumaan vaivattomasti kävellessä. 

Mikäli olette kokeilleet, kertokaa onko teillä toiminut?
Mitä vinkkejä teillä on kevään juhlia varten?

Noloja paljastuksia ja vinkkejä omilleen muuttaneille!

Mokia!

Älä vielä hätiköi! Tuskin ihan sellasia paljastuksia kun luulet.
Vähän ennen muutoa omilleni melkein 2 vuota sitten, pohdin että mitä ihmeen postauksia mä sitten rupeen tekemään? "Tänään keitin veden pohjaan"- postauksiako? "Joo just jotain sellasta", kaveri sitten tokaisi. No! tässä niitä nyt sitten olisi!


Tuikku kipon pelastus!

Sain äidiltä Länsi-Pakilaan muuttaessamme aivan ihanat pinkit (ei vaaleanpunaiset) tuikkukipot ja siihen 4 kynttilää. Ei tuikkua. Laitoin kynttilän kippoon, ja niitä polttelin.
Noh! en ollut tietenkään laittanut pohjalle mitään suojaksi. Kynttilä siis suli kippoon kiinni.
Fiksuna ihmisenä koitin sitten sulattaa sytkärillä sitä sieltä pois. Koska lasi kippo kuumeni ihan mukavasti, päätin (taas fiksuna ihmisenä) ottaa patahanskan käteen. Sen jälkeen opin pari asiaa.
1. Patahanska kestää kyllä kuumuutta, mutta
2. Se on silti tulen arkaa.
Ei hätää, ei käynyt mitään. Tuli ei ehtinyt sormiin asti, ja olin keittiön lavuaarin yläpuolella joten heitin hanskan lavuaariin ja vettä päälle. Loppu hyvin, kaikki hyvin!


Mukikakun räjähtämien!

Tein tätä mukikakkua muuten samalla ohjeella, mutta lisäsin reilun lusikallisen (tai kaksi) nutellaa. Tuloksena se, että taisi olla liian kosteeta, ja kakku räjähti ympäri mikroa. Kuvaa ei valitettavasti taida olla. Oli kova homma putsata kakkutaikinaa mikrosta.


Neuleen värjääntyminen!

No eikös tää oo aika klassinen? 2 vuotta asunut, ja vasta nyt onnistuin värjäämään paidan. Kai se on edelleen käyttökelpoinen?


Tikittävä hajupommi!

Reissuun lähtiessä, koska olin huimat 5vko poissa, otin suoraan koko kämpästä sähköt pois. Ettei käy vahinkoa. Reissun loppupuolella äiti soitti ja kysyi että ostaako mulle ruokaa ja aamupalaa valmiiksi. "Ei tarvii, kävin ennen reissua ostaa pakkaseen"
Arvatkaa vaan oliko enään. Äkkiä soitto isovanhemmille.   Luojan kiitos isovanhemmat oli sen huomannut, ja kuivannut ja pessyt jääkaapin. Voin vain kuvitella missä kunnossa mun kämppä on ollut, tai olisi ollut jos isovanhemmat ei olis siellä käynyt.


Vaahtobileet!

Luulin olevani nero laittaessa käsitiskiainetta tiskikoneeseen. Ehdin laittaa aineet koneeseen ja luukun kiinni ja odottaa että palaan kotiin ja laitan sen sitten päälle. Kerroin tästä mun huippu ideasta kaverille joka totes että ei kannata, tulee muuten vaahtobileet. Siinä sitten lusikalla kaapinaan tiskiainetta pois ja lopuksi pyyhkiä talouspaperilla. Täpärästi siis pelastuttu isolta kaaokselta.


Vinkkejä!


Pohjaanpalanut ruoka!

Mikäli oot loistava kokki ja onnistut polttamaan ruuan tai veden pohjaan, saattaa kattilat tuntua roskiin menevältä. Mutta ei hätä ole tämän näköinen sillä kyllä sen saa vielä puhtaaksi ilman sen suurempaa jynssäämistä.

Laita kattilan pohjalle muutama senttä vettä  (tai sen verran että pahimmat palaneet kohdat peittyy), lorauta konetiskiainetta kattilaan ja laita se hellalle ja hella täysille. Kun vesi on kiehahtanut, pitäisi se olla helpommin putsattavissa.

Astioiden ja pyykkien pesu!

Jos olet yhtä laiska kun minä, niin eräs pieni asia helpottaa ainakin itselleni jonkun verran. Pesutabletit. Ja niitä vedessäliukenevia. Kunhan heität tabletin koneeseen, luukku kiinni ja päälle. Ei tarvitse edes miettiä huuhteluaineiden käyttöä tai mitään. (en kyllä tiedä toimiiko siinä huuhteluaine oikeasti kovin hyvin).

Itse olen myös ruvennut alusvaatteisiin ja pyyhkeisiin laittamaan pesukoneessa lisähuuhtelun.

Reseptikirja

Kannattaa hankkia itselleen jokin vihko (mieluiten kovakantinen, niitä voi olla vaan vähän hankala löytää) mihin alkaa keräämään reseptejä lehdistä, ja että voit siihen itse kirjoittaa. Valmiita keittokirjoja ei kannata ostaa, koska niissä on yleensä aika vähän tilaa loppujen lopuksi omille resepteille ja vaikea teipata/liimata lehdistä. Äitini on tehnyt niin (ja minä sen perässä) että vihkon toisesta päästä alkaa makeat herkut ja ruuat ja kun vihkon kääntää ympäri niin alkaa suolaset ruuat. Helpottaa reseptien etsimistä.

Luomivärin tms. rikkoutuminen

 Tämä ei liity varsinaises kotiin, mutta ajattelin laittaa koska tämänkin voi hyvällä tuurilla tehdä ilman että tarvitsee mennä kauppaan. Näitä on ollut nyt blogissa aika tiheeseen, ja on pelastanut sekä mun luomivärit, että työkaveritkin ovat olleet iloisia vinkistäni.

Itseäni tosin ärsytti kun aina mainittiin apteekista jokin alkoholipitoista ainetta. Ei mua huvita mennä apteekkiin, enkä edes tiedä mitä pitäisi edes etsiä. "Hei! etsin jotain alkoholipitoista tuotetta korjatakseni luomivärin. Mitä suosittelette?"

Mulla oli tosiaan kaapissa piparminttu liköörin jämät, ja koska oleellisuus on korkea alkoholipitoisuus, niin miksi ei myös likööri siihen kävisi?

Piparminttu on väritöntä, enkä tiiä miten esimerkiksi mansikkalikööri toimisi, mutta jos on esimerkiksi drinkki-illan jälkeen jäänyt esim tilkka vodkaa (pullojen pohjathan on aivan kamalan makusia, joten sitä yhtä tippaa kukaan tuskin tulee juomaan, joten tämähän on aivan oivallinen tapa hyödyntää se). Itse laitoin vähän mutu tuntumalla liiköriä murskattuun luomiväriin niin että ei tule liian litkua, mutta sen verran että koko luomiväri sekottuu. Itse tein tämän toisessa kulhossa, ja lusikalla sitten painelin sen luomivärin omaan palettiin. Antaa sitten kuivua vähintään yön yli. Itse kävin vielä välillä kokeilemassa onko se vielä pehmeetä. Alkoholi haihtuu siitä, enkä itse enään sen jälkeen haistanut siinä piparminttua.

Kylppärin kaivon putsaaminen.

Tää tuli mulle erityisen tutuksi kissojen kanssa kun kerran viikossa sai hiekkoja ja karvoja putsata. Kun olette kerran kunnolla sen putsanneet (googlatkaa "lattiakaivon putsaaminen") niin hankkikaa kaivoon asetettava siivilä. Siivilä on sitten aina helppo heittää roskiin kun on tarve.

Veritahran poistaminen

Tätä googlasin kun oli käynyt sohvalla pieni vahinko ja veritahra piti saada sohvalta putsattua. Googlatessa selvisi että kylmällä vedellä taputtaen. Tätä googlatessa tuli mieleen että seuraako joku googlauksiani, ja luuleeko joku että koitan peittää murhan jälkiä? Vaatteille kun tippui verta nenästä, putsasin taputellen eka kylmällä vedellä, ja heitin sen sitten pesukoneeseen, pesuaineet ja sitte kylmimmän mahdollisen pesun mikä oli. Nyt ei ole tahrasta enään juuri jälkeäkään.

Viinitahra

Varsinkin punaviiniin pitäisi suolan ripotteleminen päälle toimia.
Perhetuttuja kylässä, viiniä juoden ja seurapelejä pelaten saattoi yksi jos toinenkin viinilasi läikähtää. Niin vierailta kuin meidänkin laseista. Itse henk.koht en ole tätä kyllä kokeillut

Etikka

Yritin putsaa mun kämpän hanat etikalla mutta eipä oikeen onnistunut. Täytyisi jotain vielä sillä yrittää putsata. Kertokaa te mitä olette sillä onnistuneet puhdistamaan.

Havaintoja!

Ja sitten muihin muutenvaan havaintoihin.
Hirveesti menee rahaa ainakin itselläni kaikkeen turhaan ruokakaupassa. Kaikki aina kuittailee siitä että kaikki juo ja polttaa rahansa ja on siksi köyhiä. Huomasin itselläni että mulla menee paikoin aika paljonkin rahaa kaikkeen herkkuihin. Nyt laihdutuksen yhteydessä koittaa senkin kitkeä.



Nyt on teidän vuoro jakaa vinkkejä! Paljastakaa salaisuutenne!





Matkamessut 2016

Autolla Nepaliin
Möhköfantti

Ensi alkuun pieni info, että postauksen lopussa on vinkki siihen, miten ainakin bloggerissa saa "evästeet" palkin piilotettua blogista.  Sitä ennen vähän kuvia Matkamessuilta. Kaikki kuvat ovat puhelimella, koska hienosti Malesian kaatosateessa järkkäri sai mukavasti osan. Eipä se sitten enään auennut, ja nyt se pitäisi viedä takuuhuoltoon ja kattoo saisiko sen kuntoon ennen järkkäri kuvaus kurssia johon ilmottauduin.


Kameroista puheenollen, koska missasimme ohjelmistossa Matkabloggaamiseen liittyvän keskustelun ja oltiin jo vähän myöhässä + eksyttiin matkalla kun yritettiin löytää Rantapallon pistettä, jossa oli juttua valokuvaamisesta(vasemmanpuoleisin kuva alhaalta). Joitakin muistiinpanoja tein puhelimeen, ja siinäkin oli juuri puhe sateesta ja kosteudesta. Damit! Noh... toivotaan että saan kameran kuntoon. Mikäli ei saa, tiedän mitä pyydän synttärilahjaksi.

#TBGB
















#TBGB2016, eli "TraverlBloggersGiveBack" on tempaus jossa kerätä kirpputori myynnillä rahaa Nepaliin kastittomille. Rahat menevät lyhentämättömänä "Autolla Nepaliin" kautta suoraan kastittomille. Kyseisestä elokuvasta olen aikaisemmin kirjoitellut täällä ja täällä!
(Arvatkaan vaan kuinka täpinöissä olin kun pääsin juhon ja möhkön kanssa samaan kuvaan. Hih!)

Store of Hope

Mukana kirpparissa oli mukana mm. Sanna, Gia, Inka ja Milla. Jokaisen blogia olen enemmän tai vähemmän lukenut. Kirpparilla oli myynnissä kenkiä, reppuja, opaskirjoja ja kosmetiikka. Itselleni ei kirpparilta tullut mitään käteen, mutta ostin Autolla Nepaliin -DVD:n. Maria osti ainakin Store of Hope:sta (jonka tuotot siis menee myöskin kastittomille) kahvia sekä korun. Liekö myös vihkon. Huivit oli tosiaan aivan älyttömän kauniita.
Store of Hope

Meillä ei marian kanssa sitten mennyt ihan niin hyvin messuilla sitten mennyt. Takit, hirveästi väkeä ja tungosta ja molemmille tuli siitä huono olo. Narikkakin oli täynnä. Mitään varsinaisia messutarjouksiakaan emme löytäneet. Ainakaan sellaisia mitä nyt olisi voinut heti käyttää. Kesän töistä kun emme kumpikaan ihan vielä tiedä. Toki saimme messuilta uutta inspiraatiota seuraavaan reissuun.

Messuilla oli myös pitkä käytävä ruokakojuja. Siis ihan messuosastolla. Toki leivokset näytti hyvältä ja kuolasin uunituoreen leivän ja donitsin perään,  Mutta kyse on matkamessuista, joten niitä oli hieman liikaa. Olin silti iloinen, että siellä oli ForsmanTea:n piste, koska viikon kiusannut äänen menetys, teen ja teesihdin vähyys, googlailin jo mitä tee-laatuja niillä on ja mistä niitä saa.

Forsman
Tea
Sitten se Evästeet koodi.
Eli, HTML koodi jolla evästeet -palkin saa piiloon on " <script> cookieChoices = {}; </script> "
Itseäni ainakin ärsyttää evästeet.

Muistattehan vielä, että ainakin Singaporesta on tulossa 2 postausta, ja Kuala Lumpuristakin muutamia. Joten liittykää lukijoiksi niin saatte tietää siitä heti. Kävittekö te Matkamessuilla?

Sinne minne pippuri kasvaa!

Koska en ite pidä 5 lauseen postauksista, saatan kerätä yhteen postaukseen ties mitä kaikkea ajatuksen juoksua, josta tulee sitten totaalinen sekamelska. Niinkuin tästäkin.

Mul on ollu nyt viimeviikkon meinanu pää hajota. Tuntuu etten kestäis olla enään hetkeekään Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Nettitutun kanssa heiteltiin ajatuksii jos oltais vaan hypätty autoon ja lähetty vaan ajamaan. Ja keksinkin paikan missä oltais saatu olla aika rauhassa. Valitettavasti nettitutulla on viikonlopun yli päivystys, ja mun pokka ei nyt ihan vielä taida riittää äkkilähdölle puolituntemattoman kanssa. Vaikka kovasti olis houkutellu... Niinpä jään Helsinkiin ja koska siskonpoika on isänsä kanssa muualla, päätettiin siskon kanssa viettää tyttöjen leffailta kolmistaan. Iidahan puolivuotiaana ei leffoja katsele mutta menossa mukana :D katottiin väärät paperit, sekä The Butler. Mikä oli kyllä hyvä (Ophra Winfrey :P )

Isäni taas tuli pariksi päiväksi suomeen ja yöpyy mun luona, joten mun pitää lähteä äidille pakoon pariksi yöksi. Sitten oli vielä puhe että näkisin yhtä kaveria samalla. Toivon todellakin että saan ajatukset sit sinne missä pippuri kasvaa... Jos en pääse helsingistä pois, täytyy tyytyä kaveriin ja yökyläilyyn. Juttelin kans samalla toisen kaverin kanssa joka pääsi opiskelemaan arkitehdiksi, ja lähtee opiskelemaan tampereelle, ja kämppä on kuulemma hankittu, joten pitääpä syksyllä sitten siellä käydä pyörähtämässä...
Töissä tulee usein mieleen että mitä helvettiä oon tehny?? Puhuminen, ja varsinkin puhelimessa puhuminen ei todellakaan ole... vahvinta osaamisaluetta. Ja silti hain tähän työhön?  Mikä neronleimaus. Mutta jos tästä puolesta vuodesta selviin niin oon aika pro, ja saan minkä työn haluan. Toivottavasti....

Pari blogi linkkiä mitä osui silmiin, ja jotka herätti mun mielenkiinnon.

Why Not? -blogi

"Kansainvälisyys on nykypäivän sana. Ihmisen täytyy, ei vaan, on pakko matkustella, kiertää eri maissa, mielellään asua ulkomailla, buukata lennot kohteeseen tietämättä mitä siellä tekee tai missä sitä asuu, olla rohkea, avartaa maailmankuvaa. Jos varaat viikon All Inclusive -loman kanarialle olet juntti. Jos et ole ikinä matkustanut Tukholmaa pidemmälle olet köyhä. Jos et halua muuttaa ulkomaille edes väliaikaisesti olet luuseri. "

Kynnen korjaus

Tilkka kermaa blogin bloggaus avautuminen. Itseäni kans ärsyttää pakolla väännetyt postaukset, kun postauksii tulee 1krt/kk ja nekin asukuvia tai arvontoja.

Kuvassa yksi mahdollisuus makuuhuoneen/parvekkeen/keittiön sisustukseen.











Tyhjän näkönen :(

Leffa-ilta siskon kans :)


Napattiin työkaverin kanssa ruokalasta jälkkärit ja mentiin Tuomiokirkon portaille syömään :)
kaura/raparperi paistos ja kerma/vaniliavaahto :D

Lomasuunnitelmia ja asustekauppaa

Okei. Huomasi Instassa että jaahas, taas joku random on käyny tykkäilee kuvista. Käyttäjä on nimellä Somemorestore. "no siinäpäs typerä käyttäjä nimi" No kuitenkin mielenkiinto otti vallan ja hetken tajuttuani se onkin erään liikkeen insta tili. Asusteita koirille ja omistajille. No ihmekkös ne tykkäykset olivat koira kuviin. Eka ajatus oli että "kuka helvetti tälläistä keksii" Toinen ajatus oli  "Ei helvetti ton pitäis olla mun yritys" xD Liike on siis Some&More Store! Ja nyt kaikki pyörittelee päätään. Itse olen leikitellyt ajatusta tollaisella liikkeellä mutta en ole ikinä ajatellut että menestyisi suomessa. Kun taas jenkeissä voisi hyvinkin. Itse kyllä kiinnostuin tästä verkkokaupasta (Myymälä Akaassa, Toijalassa). Jotta mua ei katsottaisiin kieroon, voisin harkita ostavani jonkun kivan kaulapannan.

Tänään oon ollu ihan mahtavilla fiiliksillä kun kuulin että tavastian kaverini olis tulossa pääsiäisenä helsinkiin. Tietenkin olin (ja olen edelleen) Tosi innoissani ja se kuka ajatuksen keksi, niin oikeastaan oli viimesin keneltä sitä oisin odottanu... (okei no ehkä toiseksi viimeseksi) Sen lisäksi voin majoittaa ne mun ihanaan, omaan kämppääni <3 Vihdoin <3  Samalla mun pitäis tsempata koulussa ja saada kaikki tehtävät tehtyä. Mietin myös pitkään yhtä kallista lamppua johon olen pääni sekoittanut (vähän muun lisäksi). Kaveri sitten ehdotti että voisi olla palkinto kun saan kaikki hommat tehtyä. Joten jos saan kaikki hommat valmiiksi, valmistun, pääsen töihin, voin ihan oikeasti muuttaa, ja saan itseltäni palkinnoksi kyseisen lampun :D

Huhtikuussa on siis vaikka mitä jännää odotettavaa :DD Jännittää, pelottaa, hirvittää, ja voisin pomppia tästä innosta. :D  Ja jos sen enempää kertomatta mun antisosiaalisesta elämästä niin jos tuo pääsiäinen edes toteutuu (ei sitä ikinä tiiä mitä välissä ehtii tapahtua) niin on se itselleni oikeastaan aika isokin juttu. Pääsiäisenä meillä pitäisi myöskin olla kaikki tarvittavat kurssit ja tehtävät suoritettu valmsitumista varten. Me kaikki 4 valmistumme nyt keväällä. ( Tai no yks vähän aikasemmin kai mutta meillä on silti sama deadline.) Joten voi sitten valmistumisen kunniaksi korkata ja juhlia :P

Nomutta näihin tunnelmiin. Ja pahoittelen edelleen että seuraavat 4-5vko aijon elää hiljaiseloa ja keskittyä valmistumiseen.