Hellurei!
Tukholmasta ja Pariisita selvitty (töistä ja koira ikävästä ei niinkään) ja luulen että loppu vuosikin saatetaan elää pienessä hiljaisuudessa, mutta tässä vähän tän hetken tilannepäivityksiä sekä alustavia suunnitelmia ensivuodelle.
Pariista selvitty ilman ryöstöä tai mitään, vaikka pieni episodi kävikin.
Tukholmassa oli nyt marraskuun lopussa jo ihan talvi ja laivalla oli NIIN ihanan hiljasta <3 Testasimme laivan italialaisen, mutta todettiin että ei mene jatkoon. oli tyhjää mutta silti tuntu kestävän kauan saada palvelua ja oli pieni shokki että vesipullo maksoi yli 6e. Buffet taas on aivan järkyttävän hintanen, mutte ehkä ensikerralla sinne. Fastlinen burgeri oli hyvää, samoin ElCapitanin pihvit ovat olleet mainiot.
On käyty kirja ja kauneusmessuilla, ja kosmetiikkaa on ostettu sekä pariisista että Tukholmasta, joten niistä on toivottavasti vielä tulossa jotain postausta.
Joululaulut on alkanut pyörimään mun spotifyssa, vaatii vielä hiomista, mutta jos haluut jo vilkasta niin tästä klik! ja töissä oon ripustanut jouluvalot sekä lisäillyt kuvia kuvanauhaan (ehkä laitan jokukerta kuvan tännekkin)
Alotin nyt marraskuussa tanssin HIMO Clubilla. Jouluun asti 2krt viikossa + 2 extra tuntia (ja 2 tuntia pitäisi vielä korvata kun jäi välistä)
Herkku/roskaruoka lakko jouluun asti, (ei ole toteutunut) jouluna herkutellaan ja joulun jälkeen olisi taas tarkoitus jatkaa tanssia ja päätin että ensi vuonna herkkuja ja roskaruokaa vain parillisina viikoina/viikonloppuina.
Pikkujoulu Lookki |
Meidän lapsuuden koira eppu jouduttiin lopettamaan. Ei ollut yhtään sen helpompaa, kuin vuosi sitten Lunan lopettaminen. Oltiin porukalla äitini luona ja jälkikäteen harmittaa että en antanut sille sen enempää huomiota, rapsutusta ja syleilyä vaan unohdin illan aikana koko asian. Seuraavana päivänä sitten äiti ilmoitti että eppu on nyt lunan luona. Olin bussissa matkalla kotiin, pidättelin kyyneliä (samoin kuin tätä kirjottaessa.) eikä ollut nenäliinoja mukana. Eppu oli kuitenkin meidän eka koira ja ollut meillä siitä lähtien kun olin 10w. Olihan eppu jo toki vanha 14w mutta silti.
Samalla haluaisin nyt oman/uuden karvapallon josta saisi lohtua, mutta en tiedä kestäisinkö tulevaisuudessa sen menettämistä. Eikä lemmikki suunnitelmat myöskään oikein istu matkailu suunnitelmiin.
Jouluun on 2 viikkoa aikaa ja mulla on ihanat 2 viikkoa lomaa. Tiedä oliko se hyvä päätös käyttää viimeset lomat siihen, vai olisiko kevääksi pitäny vielä säästää, mutta näillä mennään. Aikasemmin lomat ovat olleet yhtä menoa sinne ja tänne, joten kiva nyt vähän rauhallisemmin. Lukea vihdoin kirjaa ja olla vaan.
Mulla meni polvi pikkusen huonoks. Olin ollut perjantaina Dancehall tunnilla. Oli lankutusta ja useammankin kerran " rämähdin" alas joten polvet luonnollisesti otti vähän osumaa. Seuraavana lauantaina/sunnuntaina aikana polvessa alkoi tuntumaan kun jalkaa koukisti. Viikon olin ihan fine, pystyin kävelemään eikä haitannut elämää mitä nyt koukistaessa. Seuraavana perjantaina oli sitten pikkujoulut eikä ollut mitään ihmeellistä, polvea alkoi vain ihan vähän tuntuu kun oli seissyt pitkään, mutta meni ohi ja kaikki oli ihan fine. Sitten lauantaina siihen alkoi sattumaan ihan kävellessäkin (eikä auttanut se, että samana yönä sain 2 kertaa krampin jalkaan ja se tuntui koko lauantai ja sunnuntaipäivän. Nyt maanantaina kramppi ei enään vaivaa, mutta polvi edelleen. Soitin työterveyteen ja sain ajan seuraavalle päivälle ja mitä parasta, meijän vanhalle lääkärille <3 Lääkärit vaihtui organisaatiomuutoksen myötä.

PoroBurgeri |
Me ei juhlittu itsenäisyyspäivänä varsinaisesti mitenkään, mutta ekaa kertaa katsoin tuntemattoman sotilaan (ainaki jotenkuten) ja katsottiin linnanjuhlat + jatkot ihan alusta loppuun.
Sen verran juhlittiin, että tehtiin meidän porojauhelihasta burgerit. Ostettiin valmiit graham purilais sämpylät, salaattia,kurkkua, tomaattia ja meillä oli majoneesia sekä testattiin chili BBQ kastiketta, joka oli oikein toimiva tähän. Ja toki sheddaria. Sämpylät laitettiin uuniin yhdessä ranskalaisten kanssa ja ne oli n:5min. (siis sämpylät, ei ranskikset. Ranskikset muuten meillä epäonnistu. Liekö kun oli sulanut ennen uuniin laittamista) pihveistä tuli aika paksut (ja täyttävät) meillä oli muistaakseni lihaa yhteensä n:500g, josta tehtiin 4 burgeria. Laitetettiin korppujauhoja tuntuman mukaan sekä yksi kananmuna. Mausteeksi laitettiin valkosipulia, mustapippuria sekä paprika maustetta. Pihvit paistettiin eka toiselta puolelta ja kun kun pihvi käännettiin, laitettiin cheddari sulamaan paistetulle puolelle samalla kun toinen puoli paistuu. Burgeri oli tosi hyvää, ranskikset ei onnistunut mutta burgeri oli valmiiksi jo niin täyttävät, että ei haitannut.
Joululomalla aijon yrittää saada kirjoja luettua ja jos innostusta sitten vielä löytyy, niin ehkä blogikin tavalla tai toisella päivittyy.