Löhöloma sallittu?

Heipsan! 

Malesian matka siis siirtyi Tammikuulta maaliskuulle ja mulle se sopii paremmin kuin hyvin.

Isäni siis asuu KL:ssä jonka takia sinne menen. Meillä on myös tarkotus käydä Koh Lipellä, mutta suoraan sanoen en tiedä haluanko sinne juuri nyt. Isäni on enään puoli vuotta siellä ja palaa sitten suomeen. Isäni pitää minua pönttönä jos en sinne haluakkaan lähteä koska "kerran kun ollaan niin lähellä". Tuol oli hyvä viime jouluna kun käytiin Uudessa-Seelannissa ja Australiassa,  mutta Lipelle tulisin todennäköisesti jokatapauksessa käymään joskus esim saarihyppely taktiikalla. Omasta mielestäni jos 2vko:n matkasta ollaan 5pv lipellä, menee tavallaan se ilmainen asunto hukkaan. Tällähetkellä pitkän lomavajaus vuoden jälkeen tekisi mieli ottaa vain rennosti altaalla itsekseni, eikä yrittää väkisin ottaa kaikkea irti uudesta paikasta. Vaikka tietenkin Snorklaaminen kyllä houkuttaa, enkä ole pitkään aikaan päässyt snorklaamaan. Mutta niin myös rento kaupunkiloma poolilla. Olen siis käynyt KL:ssä useamman kerran, joten vaikka taatusti paljon on näkemättä, on perus nähtävyydet nähty. Paitsi yksi, mutta se sijaitsee isäni nykyisen asunnon vieressä joten puistossa pääsen tälläkertaa käppäilee.

Mikä olisi teidän mielipide? Lähteä Koh Lipelle vai jäädä Kuala Lumpuriin
Ja uskaltaisinkohan siitä sanoa isälle?

Itsenäisyyspäivä ja joulutauko!


Heipsan! 

Pidän pikkiriikkisen joulutaukoa blogissa paristakin syystä.
En oo saanu blogiin nyt inspiraatiota (tai olen mutta en tarpeeksi hyvää sellaista), oon ollut väsynyt, on ollu remonttia sekä ikuinen siivousprojekti ja kämppä pitäisi saada mahd.pian joulukuntoon. Siinä on tekemistä, kun viimeaikoina viikonloppuisin olen ollut ainakin toisena päivänä liikkeessä ja toisena päivänä sitten vaan laiska. Myös stressiä pukkaa niin painon, kuin Helsingin YT:n/Johtamisjärjestelmän uusimisen suhteen, niin on täällä töissäkin hieman hermot kireällä itse kullakin. Toki postailen jos mieli tekee. esimerkiksi maanantaina on vierailu fazerilaan ja torstaina ilmajoogaa ja ehkä elokuva. Sunnuntaina olisi tarkotus mennä Katan kanssa katsomaan "ihmeotukset ja niiden olinpaikat" elokuva.


Deitti kävi lauantaina, vähän siivottiin, deitti teki likaset hommat (mun lavuaari oli totaalisen tukossa, ihmekkös ei viemäri vetäny) ja itse tavaroita laittelin paikalleen. Kaikkea en saanut siivottuu. Katsottiin Änkkäri leffa (oon muuten pettynyt, että leffaa ei tehty alunperin suomeksi) ja eka satsi popparia meni tapellessa Elisa Viihteen kanssa (joten vuokrattiin leffa sitten APPLE:lta).  Deitti piristi päivää tuomalla mulle ruusuja.

Itsenäisyyspäivänä deitti oli mun luona aamusta iltaan. Vähän testimielessä, että miten meillä menee.
Hain kuusen ja joulukoristeet kellarista, leivottiin pipareita, pelattiin uutta Trivialia (huonolla menestyksellä) ja katottiin koko Paluu tulevaisuuteen - trilogia. Oli aika random, ihan jees tavalla. Tai ainakin 2 ekaa. Vika oli aika surkera, eikä tuntunu liittyvän 2 ekaan osaan mitenkään. Jotenkin piti vai saada väännettyy kolmas osa.


Alla on mun joulun soittolista joka elää vielä ja lisäilen kappaleita kun sellasia löydän. Olis kiva jos myös te ehdottelette joitain joululauluja tähän listaan. Spotifyhin tuli uusi joulu soittolista mitä en ole vielä kerennyt käymään läpi.

Toivottavasti kaikilla oli mukava itsenäisyyspäivä ja nyt toivotan vaan ihanaa joulunodotusta kaikille!