Vielä on vähän kesää jäljellä ja joillain on vielä aikaa lähteä vesille. Itse olen ollut viimeksi vesillä kaiketi 2011 joilta nämäkin kuvat muistaakseni on. Päätin näin vielä näin kesän kunniaksi muistella ja fiilistellä merielämää. Veneilimme isäni lapsuuden kaverin perheen kanssa. Veneenä meillä oli Flying Albatross.
|
Björkö |
|
Björkö |
|
Björkö |
Yläkuvassa Björkön sisäjärvi ja kallioiden takaa pilkottaa meri!
|
Björkö |
Björkö on yks mun suosikki paikoita missä ollaan veneellä oltu ja ollaankin oltu siellä kahtena kesänä. Björkö on siis ulkosaaristoa ja saari on siinä erikoinen, että kätkee sisäänsä järven. Jos ei meressä uiminen innosta, niin täällä pääsee pulahtamaan järveen. Järven ympäri myös kiertää luontopolku, on puucee ja sepitankin tyhjennys mahdollisuus. Tämä on vain yksi suosikeistani.
|
Houstkär |
Houstkäristä en paljoa muista. Satama oli kiva ja siisti. Aluetta oli muutenkin kiva vähän kierrellä, ja esimerkiksi tämä kirkko oli vaan suloinen. Mihin itse kiinnitin huomiota, tuo katto on puuta. En ole aikaisemmin nähnyt tuollaista, että katto on tehty puupaloista. Olenkohan vain niin kaupukilainen? kartan mukaan alueella on myös mestauspaikka, mutta sitä emme käyneet katsomassa.
|
Högsora |
Högsorassa on meille erityinen paikka sillä siellä käytiin pienenä usein, silloin kun ukillani oli vielä vene mitä käytettiin. Meni yli 10 vuotta kunnes päästiin takaisin. Högsora on tunnetu Farmors cafesta ja niiden kakut ovat taivaallisia. Santsi kahvikupitkin taisi olla käytössä.
|
Korpoström |
Sukkasilteenhan ei saisi kannella olla.
|
Korpoström |
Korpoströmissä en muista että oltaisiin oltu yötä. Paljoa en muista, mutta kuvia voi aina fiilistellä.
|
Korpoström |
|
Meduusa |
Muistaakseni tämä saattoi olla vuodelta 2010 ja kyllä, tämä on otettu meidän itämerestä. Tietääkseni nämä hyytelö kalat eivät itämereen kuulu, vai olenko väärässä?
|
Naantali |
|
Naantali |
Naantali on aina kiva paikka, vaikka meijän Naantalireissut sijoittuukin lähinnä sataman alueelle, huolimatta siitä ollaanko siellä veneellä vai autolla. Lounaat syödään millon missäkin ja illalla oluelle kaivohuoneelle. Sitten kiipeämään näköalatornille.
|
Naantali |
|
Naantali |
|
Naantali |
Kuvat ovat joko minun tai perhetuttuni ottamia. Lisää veneilyyn liittyen löydät
Täältä! Lisää veneily inpiraatiota tulossa seuraavassa postauksessa.
Kivoja kuvia! Tulee ihan kesäfiilis, kun nyt tämä kesä alkaa olla jo vähän mennyttä. Mä en ole koskaan harrastanut veneilyä, kun ei ole omaa venettä eikä kellään tutuillakaan. Turun saaristossa olen käynyt autolla kyllä ja se on tosi kivaa ympäristöä. Toi sun kuvaama meduusalaji on ainoa, joka täällä päin elää ja ne on yleisiä Itämerellä. Sitä en tosin tiedä, missä vaiheessa niitä on tänne alkanut tulla vai onko niitä ollut "aina". Puukirkoissa ja vanhoissa kivikirkoissa on Suomessa aika monessa puukatto (päreistä tai paanuista), osassa se tosin on korvattu pellillä. Kaupunkikirkot on usein sen verran uudempia, että niissä on peltikatto tai joku muu.
VastaaPoistaJoo, autollakin on tosi kiva kiertää saaristossa. Me ollaan aina vuokrattu vene ja pienempänä ukillani oli vene. Silloin kun ei ole venettä, ollaan mekin kierretty autolla jotain paikkoja. Itselleni ainakin tuo 2010 oli eka kerta kun meduusan suomessa näin, mutta sitä ennen olikin ollut melkein 10 vuoden veneily tauko, ja siitä muutenkin edellinen taisi olla Saimaalla. Joten itsekkään tiedä millon ne on tullut, mutta en muista että olisi aikasemmin ollut. Tosin päiväkoti-ala-aste ikäsen muistiin ei ole kyllä paljoa luottamista.
PoistaSaariston pienet puukirkot ovat vaan niin symppiksiä <3 ja ihanaa kun niiden kattoja ei ole vielä korvattu, niin saa tällänen kaupunkityttö vähän "eksotiikkaa" :)