Suunnitelmia toisen perään.

Hejjsan! Hirveesti ei ole tapahtunut mutta viikonloppu suunnitelmia oli suunnitelmia toisen perään. Tiistaina sain viestin että saan jos pääsen niin liput perjantaina tukholmassa järjestettävään Twilight Fani tapahtumaan mutta matkat ei sisältynyt hintaan. Eka isi lupautu lähtemään mukaan ja ilmotin sitten että pääsen menemään. Mutta en sitten päässykkään kun lento olisi tulluks kalliiksi ja seuraava laiva olisi lähtenyt lauantai-iltana. No se sitten peruuntu. Sitten minun oli tarkoitus mennä kaverin mukaan Sirkus Finlandiaan Sunnuntaina viimeiseen näytökseen mutta se oli täynnä (kaveri pystyi olemaan vain sunnuntaina klo 15 jälkeen. Sitä ennen hänellä oli harrastus juttuja.) Sitten ajattelimme että menemme kirjamessuille (yksi vaihtoehto oli että olisin mennyt kirjamessuille kaverin A kanssa mutta hänellä oli LA koulua ja kun pyysin niin sanoi suoraan että "no en tod oo sunnuntaina lähössä minnekkään" Mikä vähän tietenkin närkästytti minua) No kaveri olisi ollut valmis lähtemään klo 16 ja meidän olisi omin neuvoin pitänyt mennä messukeskukseen ja messut sulkeutui klo 18 niin emme menneet kun olisi aika mennyt niin tiukalle. Päätimme sitten mennä leffaan ja katsoimme Sinun numerosi? joka oli kyllä todella hauska. Suosittelen lämpimästi. Loppu oli nyt itsestään selvä kenen kanssa päätyy yhteen mutta kaikki muu oli hyvin tehty ja todella hauska.
Sunnuntaina enne leffaa kävin isäni kanssa syömässä italialaisessa ravintolassa (Dennis) Ja meidän pitsamme tuotiin samaan aikaan kuin takana istuvalle naiselle (tarjoilialla 3 pitsaa kädellä. 2 meille 1 naiselle) No söimme pitsamme ja kun olimme valmiita, niin takana oleva nainen joka oli syönyt 1/4  pitsasta kun me olimme syöneet kokonaan ja valitti että pitsaa ei voinut syödä. Tarjoilia kysyi haluaisiko hän uuden pitsan mutta sanoi että haluaa pitsan ilmaiseksi. (Huijausta ilmassa) Sieltä sitten suoraan äidilleni ja leffaan.
Kaupungilla kävimme syömässä Kampin Spice Icea vastapäätä olevassa kahvilassa Tiramisukakkua kaverin kanssa puoliksi. Sitten söimme Spice Ice jäätelöt ja ostin ekat korvikset. (Tänään laitoin ne korvaan ja taitaa olla vielä liian painavat ja hiukset ja kaulahuivi jää kokoajan jumiin.)Ostin myös Olympoksen sankarit 1 Eksynyt Sankari kirjan. Kohta olen samargdi Atlaksen lukenut niin pääsen uuden kirjan kimppuun.

Liput Twilight Fani tapaamiseen mihin en päässyt.

Perjantai-illan ruoka.
 Simpsonit pastaa ja jauhenlihaa,
B&J Cookie
Just Go With It
Ja leffa-ilta voi alkaa :)
Murot sitten aamuksi.


Ensi viikolla sitten shoppailemaan lämmintä vaatetta. Tilillä oli 30e isoäiti laittoi 50e ja opintotuki 40e pitäisi tulla tällä viikolla. Joten luultavasti menee sitten tili tyhjäksi.

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.