Talvi(ko?)

Hellurei! Onkos missä päin suomee minkäverran lunta? Täällä helsingissä ei ole yhtään. Ainoa valkoinen joka näkyy on aamulla pakkasen jäljiltä. En kyllä hirveästi sitä lunta odotakkaan. Perustimme kaverini kanssa eilen Valokuvaus blogin Pictures. Minä kun haluan Bloggailla vaikka ei olisi mitään kerrottavaa joten tämä yksi ei riitä. Ehkä vielä joskus teen Loma Blogin ulkomaan matkoistani. Esim Malesian matkastani joululomalla. Mitä mieltä olette? Lukisitteko sitä vaikka sitä ei hirveästi päiviteltäisiinkään 1-2krt vuodessa lomapäivien ajan. Ja riippuen tietenki paikasta. Kaupunki lomilla on enemmän kerrottavaa kuin löhölomilla. Kävin viikonloppuna Jumbossa katselemassa vuorellisia,pitkävartisia saappaita. 2-3 vuotta sitten vannoin että en ikinä osta UGG:eja. Nyt en ole siitä enään niin varma. UGG:it ovat järkyttävän näköiset sellaisenaan mutta ihan OK jaloissa (en siltikään tajua miksi ihmeessä niistä on tullut niin suosittuja) Varsinkin kun halvimmissa 50e kengissä kantapäässä ei ole tukea ja menee iha lyttyyn ja on erittäin ruman näköiset. Mutta en muitakaan lämpimiä vuorellisia kenkiä löydä ja UGGit on parhaimmasta päästä. Mitä katoin hyvältä vaikuttavat, tuettu kantapää niin 90e maksoi ja kuulemma aidot maksavat 200-250e
Katselin tänään Punanaamio.fi sivuilta tonttulakkeja ja ihastuin tähän:

Glitteri lakki :) Päätimme kaverini Katan kanssa pistää malesiaan lentokoneeseen tonttulakit päähän :) Vaikka lähdemme vasta 21pv niin perjantaina aloitan pakkaamisen samalla kun kuuntelen NRJ Aamupoikien 24h lähetystä.
Maanantaina varattiin Katan kanssa ensinmäiset ajotunnit. Valitettavasti minulla oli vähän ennakkoluuloja opettajasta jo teoriatuntien perusteella ja kaverini sanoi että aavistukseni osuo oikeaan. Kuulemma tiuski kaverilleni. Minulla kun on tapana heittää helposti hermostua ja heittää hanskat tiskiin jos ei suju. Minun eka ajotuntini on vasta 12.12. Pikkusen hirvittää astua ohjausratin eteen.  Huomenna alkaa 3 jakso ja laskin että jos en saa mitään aineita vapaiksi, jos en ole tehnyt tietokoneen A -ajokorttia niin minulla olisi 24h/vko tietokone hommia koulussa. (ei ainakaan tarvitse palella ulkona) Jassoo! Olikohan siinä sitten kaikki? No Sunnuntaina sitten taas Katan kanssa Itikseen katselemaan niitä kenkiä sekä aurinkolaseja ja punaista jouluista kynsilakkaa :)  Ja jos jotain joululahjojakin löytyisi (jos rahaa riittää) Onko kaikilla jo joulukalenteri? Huomenna avataan ensinmäinen luukku. Ehkäpä minäkin teen joulukalenterin tänne.
Hyvää joulun alkua ja muistakaa olla kiltisti ;)

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.