Jos vielä talvella luulin että asiat on viturallaan, niin nytpä ne vasta onkin. Talven ja kevään koulu ja työt sakkasi. Työt vai lisäänty, uudet työntekijät eivät olleet vielä täysin oppineita ja itse ahdistuin koulun saamattomuuden ja uuden kodin surkeasta netin ja vapaa-ajan puutteen ja väsymyksen takia.
Vihdoin tuli ensimmäinen 2vko kesäloma. Lähdettiin imatran kylpylään, kierreltiin lähiseutuja ja syötiin hyvin lappeenrannassa. Mutta olimme väsyneitä ja kylpylän huonot pimennysverhot valoisassa kesässä, oli onnettomat. Tarkoituksemme oli jatkaa siitä sitten Savonlinnaan ja siitä sitten pientä suomi turneeta jonnekkin. Mutta olimme niin väsyneitä töistä, että päätimmekin lähteä pienen koukkasun kautta kotiin. Mikä näin jälkikäteen oli hyvä idea.
Seuraavana päivänä otettiin vaan kotona rennosti ja laiteltiin viestiä ryhmä chattiin, ja sisko kyseli keräystä poniin ja laittoi kuvaakin ponista joka olisi tullut (mutta lopulta tuli ihan toinen poni). Iltaa kohden ihmeteltiin, kun äiti ei vastannut viesteihin. Seuraavana aamuna yllättäen isäni tuli käymään ja kertomaan uutiset. Sisko oli pyytänyt äidin ratsastuskaveria käymään vara-avaimella sisään, että onko kaikki kunnossa. Ei ollut. Loma muuttui saikuksi.
Jos aikasemmin ei jaksanut töihin keskittyä, niin ei nyt vielä vähemmän. Ainakin hetken työt tuntui merkityksettömiltä. Mitä jos mulle käy samoin kuin äidille, enkä minäkään koskaan pääse eläkkeelle? Miksi mä tätä työtä teen? Äitikin oli jo suunnittelemassa eläkeputkea. Piti siskon kanssa käydä hakemassa vuosia haaveillut ponit omalle pihalle. Hevoset ja ratsastus oli äidin ja siskon yhteinen juttu, mutta nyt äiti ei ole näkemässä sitä päivää, mikä piti olla yks siskon ja äidin onnellisimmista päivistä. Minun taas oli tarkoitus äidin kanssa yhdessä suunnitella uutta pihaan ja tulla meille grillaamaan.
Oon jo toki pitempään miettinyt että missä ja mikä on mun paikka, mutta nyt olo tuntuu että olen ihan hukassa asian kanssa. Ei ole enään äitiä auttaamassa. Kaikki isovanhemmatkin ovat vielä elossa, joten äidin tapaus tuntuu todella väärältä. Ei sen näin pitänyt mennä. Äidin piti saada mummin perintö ja päästä velattomaksi. Nyt sekin siirtyy suoraan meille.
Paikoin on kyllä hyviä päiviä, jolloin oon tarpeeksi energinen ja saan aika hyvinkin työjonoja purettua, jonka myötä stressikin laskee (vielä kun töissä olisi koko lössi paikalla pienentämässä kaikkia jonoja).
En edelleenkään tiedä oikeen mitä tulevaisuudessa teen. Yritän saada opinnot (jollain ajalla) loppuun, opiskella englantia, valokuvausta ja löysimpä ilmaisia koodaus kurssejakin. Kaipuu omalle asuntoautolle on kova ja pohdin edullisempia asumiskustannuksia. Sijoitusasuntoni voisin myydä, niin voisi elää pienillä kustannuksilla, mutta sijoitusasunto (ja juuri tuo kyseinen asunto) on vahva sijoitus vanhuuteen ja aikaiseen eläkkeeseen (Jos ikinä sinne asti pääsee) onkin ollut siis vaikea päättää että myykö sijoitusasunnon nyt ja elää nyt (toki sijoittaisin edelleen indeksiin) vai pitääkö sen vanhuuteen asti, jolloin vuokratulot kattaisi ihan kivasti elämistä. Eläkkeellä velattomana. Toki voisin muuttaa vanhaan asuntoon takaisin, mutta se oli auttamattoman pieni kahdelle ihmiselle. Oon yrittänyt miettiä onko mitään mitä voisi tehdä jotta pystyisi kaksiossa elämään. Asuntoauto? Erillinen toimisto? Miehelle oma autohalli? Tekisi mieli myydä kaikki, ostaa asuntoauto ja vaan häippästä.
Paljon on ajatuksia ja silti pää lyö tyhjää.
Basseterren postaus oli melkein valmis, kunnes möhläsin kuvien kanssa, ja joudun valitsemaan ja muokata niitä (lähinnä valoisuutta ja sävyjen korjausta) eli postausta on kyllä tulossa. Työpistettä olen enemmän tai vähemmän parannellut ja helpottanut koneen vaihtoa työläppärin ja pelikoneen välillä. Osa ideoista on hyviä, mutta ei ole toteutunut käytännössä. Luin Satu Rämön Unelmahommissa kirjan. En saanut Ahaa elämystä, mutta ehkä ne joskus vielä aukeaa. Ostin äskettäin GoPro Max-kameran, joka on 360 action kamera. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa kuvailla matkavideoita ja twitch kanavalleni olisi tulossa reissu striimejä (esim olisi tarkoitus ahvenanmaalla videota ja/tai striimiä) ja jotain kokkailuakin on tullut tehtyä ja tulee jatkossakin. Ja jos haluaa höpöttely seuraa ja tietoa kun tulee uusi blogipostaus tai kun striimi alkaa, niin laita discord kanavani seurantaan.
Toivottavasti löydän vielä itselleni mieluisan ammatin ja tästä kaikesta pääsee joskus yli ja että elämästä oppii nauttimaan, vaikka rintaa puristaa ja ikävä on kova <3
.jpg)
