Itsekriittinen vai huono itseluottamus?
keskiviikko 5. elokuuta 2015
"Olet vain turhan itsekriittinen" Itsekriittisen pystyy työhakemuksessa muuttamaan hyväksi ominaisuudeksi. On itsekriittinen, joka viilaa asiat tarkasti ja huolellisesti. Minä en ole sellainen.Itse totean että mikään ei onnistu. Ei edes tämä blogi. Siksi se onkin ollut toistaseksi tauolla.
Mulla ei mikään suju, joskus tiedän heti aamusta että kaikki menee pieleen. Herään kun nään unta että jarrut ei toimi. Väsyneenä töihin koska heräsin ennen herätyskelloa. Aloitan tekemään työtehtävää joka oli aamulla ilmestynyt mun työpöydälle. Mokaten sen siten että korvasin vahingossa tonttijakokartan tyhjällä tiedostolla. Prkl. Onneksi se oli vanhassa koordinaattijärjestelmässä joten siitä oli kopio, eikä tarvinnut IT-tukea pyytää palauttamaan vanhaa. Hetken siinä panikoin ja pelkäsin kertoo tästä vahingosta (varsinkin sen jälkeen kun olin kadottanut työpaikan avaimet) ja siinä samalla tuli myös yksi ihmissuhde sotku...
Itseluottamus (kuin itsetuntokin) on vaikuttanut jopa bloggaamiseen. Aika paljonkin. Olen hermoillut ja lähestulkoon itkenyt blogin takia (se ainoa mikä pitäisi olla se minun juttu). Miten saada pidettyy blogissa se oma näkemys, mutta silti niin että se kiinnostaisi lukijoitakin. Yksi lukija kun häipyikin jo. Kuvia en osaa ottaa, eikä minulla ole kuin puhelin jolla saa hyviä kuvia vain luonnonvalossa. Asukuviakin olisi kiva ottaa. 1. ei ole kuvaajaa 2. jos usein kuvaisin niin osa vaatteista toistuisi monta kertaa. Joka kuukausi kun ei uusia vaatteita tule ostettuu kun ei ole rahaa. Enkä aina ole edes varma vaatteistani 3.en vain koe itseäni kovin kuvaukselliseksi vaikka haluaisinkin ottaa enemmän kuvia. Huono itsetunto ja luottamus on siis paljonkin vaikuttanut blogiini.
Olen myös ollut henkisesti todella väsynyt. Oikeastaan jo vuoden verran. Helpotti jossain vaiheessa mutta palasi taas. Sen lisäksi 40min suuntaan ajo ja 8-9h työpäivä eli yhteensä tunteja saattaa tulla jopa 12h päivässä. Väsymys saattaa tulla pienestäkin ajatuksesta. Olo on joskus vaan niin loppu. En jaksa. Pohtinut masennuksen mahdollisuutta. (Mutta eihän se toki minun kohdalle voi osua. Muille kyllä mutta ei tietenkään minulle) Miten väsymyksestä ja epäonnistumisen tunteesta pääsisi eroon.
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja
Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.