Tekemisen täyteinen viikko!

Heipparallaa! Tälläviikolla on ollut paljon hommia. Tänään minusta tuli 3,6kg pojan täti <3 Näen pojan viimeistään ensiviikolla kun kun menen hoitamaan isovanhempieni kissaa ja isovanhemmat asuu siskoni vieressä.
Maanataina tulin lapista Posiolta ja tiistaina sitten pakkasin kamppeita uudestaan kun olin loppuviikon isälläni koska pidin lauantaina grillijuhlat niin piti siivoilla ja käydä kaupassa ja mahdutin yhteen väliin leffankin. Pesin ensinmäistä kertaa vaatteeni ihan alusta asti. On kyllä kerrottu mitä ainetta mihinkin ja mistä painaa. Ei ole vaikeeta. Mutta sitten onnistuin värjäämään valkoiset sukkani ja nyt näyttää kun olisin läikittänyt mehua. Olisikohan ollut kuitenki väärä määrä aineita?? Että ihan kiva. Ja minä kun niin haaveilen omasta asunnosta. toivon että saisin viimeistään vikana amisvuonna. Vai pitäisiköhän sitten odottaa koulun loppuun ja sitten muuttaa toiselle paikkakunnalle? No täytyy miettiä.
Keskiviikkona kävin juhlien ruokaostoksilla ja lisää vielä ostetaan. No tässä nyt kuvasaldoa.

Olin kaverini Minnan kanssa Torstaina leffassa katsomassa Dark Shadowta joka oli kyllä hyvä vaikka lopussa oli aika Random kohta. Leffan jälkeen kävimme syömässä Cafe Picnikissä mistä minulla oli hieman ennakkoluuloja luullen sitä vain leipä/salaatti kahvilaksi mutta sitten innostuin kun huomasin että on pastaa ja päivän pastana lohipastaa :) Nams. Nyt sitten kattelin netistä mitä muuta siellä myydään ja erityisesti ihastun mustikka-mysli-välipalaan. Ja olisi kiva kans maistaa Toffee kahvia. En tykkää kahvista ollenkaan mitä olen maistanut mutta Toffeekahvia voisin maistaa.

Kaveri otti lohi-salaattia.

Pastan mukana tulee tuoresalaattia ja patongin pala. Tuo sopi minullekkin koska oli vain tomaattia ja jäävuorisalaattia. Salaatinkastikkeesta en tosin tykännyt. Ensikerralla tiedän pyytää ilman. Ja leivät on tottakai ihanan tuoreita<3

Ja minun lohipasta. Ja vihaan noita juustolastuja koska ne eivät sula pastaan. Raasteena kiitos??
Leivistä tuli mieleen että pitäisi varmaan käydä tutustumassa myös Subwayhin. Ehkäpä sitten ensikerralla.

Otin kamerallani kuvan itselleni että tiedän missä H&M Home kauppa on. No tuossa on ohjeet jos joku ei tiedä. Osa tietääkin että minulla on menossa Room Makeoveri ja tuosta linkin takana niin olisi aikomus hankkia nuo 4 ensinmäistä tavaraa. Valitettavasti kaupassa ei ollut hopeisia tyynynliinoja niin en sitten ostanut mitään. Pentakista löysin kan lasipurnukan mutta sitäkään en tälläkertaa ostanut

Päätin keskiviikkona että menen heinäkuun lopulla veneilemään aikuisporukassa. Saman perheen äidin,isän ja pojan kanssa olimme viimekesänä. Nyt ei poikaa tule eikä alkuperänen tarkotus ollut että minäkään tulisin. Mutta koska ne 2 kaveria joitten kanssa eniten olen, ovat sillä viikolla toinen jossain perheen lomalla ja toinen siellä partioleiri Sarasteella joten miksi minä kotiin jäisin? Äiti olisi silloin lomalla ja saisin vain kuulla siitä kun en tee mitään. Joten päätin että olen mielummin veneilemässä aikuisseurassa kun kuuntelen äidin valitusta. Olisi myös tarkoitus ensiviikolla ehkäpä mennä mummini luo Kemiönsaarille Taalintehtaalle.


Selailin tuossa ykspäivä Oikotien sivuja ja päädyin katselemaan asuntoja Espanjasta. No ei sillä olisi ollut väliä mistä lämpimästä maasta joten päädyin nyt Espanjaan vaikkakin rakastan Amerikkaa.
Minulta pitäisi kieltää kokonaan asuntojen katselu, Rupean aina haaveilemaan ja huomasin että ehkäpä tulen samalla vähän päättäväisemmäksi? Minua on aina harmittanut kun tuntuu että olisin perheen "musta lammas". En ole ikinä ollut hyvä koulussa (no olisin tietenkin parempi jos olisin jaksanut lukea). Ja toisin kuin siskoni joka tiesi heti pienestä pitäen mitä tahtoi. Olen nyt ruvennut tietämään mitä elämältä haluan. Pitäisi vain ruveta tekemään asialle jotain.  Asiassa on vain muutama ongelma. Ensinäkin minun unelmani on aika kallista. Maanmittauksen jollakin osiolla on hyvä palkka (en tosin tiiä millä hommalla) Ja unelam työni olis eläinten parissa mutta niistä ei saa niin hyvää palkkaa. Optimaalisinhan olisi rikas mies ja minä voisin tehdä sitä minä haluan. Mutta toistaiseksi pitäydyn Maanmittauksessa ja tietenkin toivon että jossainvaiheessa saisin hyvää palkkaa. Jossain luki että 4000e/kk voi olla. Mutta henkilö ei sitten kertonut mitä hommaa tarkalleen teki. Tosin se voi hyvinkin olla AMK:sta valmistunut ja minä en ole AMK:hon menossa. Olen huono opiskelija joten minusta ei ole insinööriksi. Toivottavasti saan elää elämää mitä haluan. Olisi hienoa juoda aamukahvit keittiössä missä hienot näköalat merelle tai kaupunkiin ja isot valoisat ikkunat. Asunnossa olisi tarpeeksi tilaa kylässä vieraileville ja olisi uima-allas ja viettäisin aikaa omien ja siskon lapsien kanssa. Ja lastenlasten.

Lauantaina oli sitten grillijuhlat. Kivaa oli vaikkakaan mitään erityistä ei tehty ja siitä syystä kuvia ei ole. Oli kyllä pettymys kun 2 ilmoitti ( vai voiko sanoa että ilmoitti jos minä lähetän viestiä että onko tulossa?) ei ole tulossa. No eipä ne ois muutenkaan sisälle mahtunut istumaan kun alkoi sataa. Oli pieni toive että ei olisi osunut Helsinkiin mutta näköjään osui. Napostelimme, grillasimme ja söimme mustikkapiirakkaa. 12 aikaa yöllä kävimme sitten pienellä iltalenkillä läheisellä leikkipuistolla. Juttelimme siinä ja tuli puheeksi kuinka laajalla alueella kaverini oli eksynyt. Oli käynyt kauempana siellä leikkipuistolla ja tiellä minkä risteyksessä oli myös minun koti tieni.  Jouduin sitten hakemaan niitä ja siinäkin meni aikaa kun lähti hortoilemaan jonnekkin. ainakin 15min ellei enemmänkin meni ennenkuin kaveri löysi oikeen paikan.

Sunnuntaina kävimme sitten isin kanssa ajelemassa isovanhempien autolla parkkipaikalla. Vihan sitä autoa. Olisi kiva jos voisin harjoitella ihan omalla autolla. Täytyy vain tutustuu siihen autoon. Toivottavasti ensikerralla saan penkkiäkin ylemmäksi. Auto kun on todella vanha. Se on ollut olemassa niin kauan kuin muistan joten ei ole mitään hienouksia. Toivottavasti se sitten sujuu hyvin. Ensiviikolla varmaan saa tietää saako opetusluvan vai ei.

Postissa tuli myös isäni tilaama paketti missä oli minulle lentokoneesta ostettu uusi Nomination koru.

Hyvät jatkot kaikille!

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.