Synttäri kriisi!

Synttäreihin on 4 kuukautta, joista yksi menee matkoilla, mutta silti oon oikeestaan viimevuoden aina manannu ja stressannu synttäreitä. Mä tykkään järkätä juhlia ja illanistujaisia. Niitä on ollut aika vähän ja aina menee jotain pieleen vaikka mielessäni oliski täydellinen ilta ja vaikka olen karsinut sen minimalistiseksi, mut aina jotain tulee. Mökki vklp hermostuin kun olin ostanu uuden pelin jota olen kyllä aikaisemminkin pelannut (en kyllä pitkään aikaan) Ja kaverit eivät kuunnelleet ohjeita loppuun, rupesi säätämään ja sekoittelemaan korttipakkaa kesken pelin niin että peli meni kokonaan pieleen. Eivät tietenkään pitäneet pelistä. Jouduin toteamaan että turpa kiinni, että mä lasken ja sanon paljonko pisteitä kenellekkin tulee. Peli oli kyllä jo siinä kohtaa menetetty. Tuleeko taas yksi kaveriporukka mitä mun pitäisi vältellä? On mulla ollut yhdet kivan illanistujaiset. Tai ehkä kaksi? Toiset vaan kesti liian lyhyeen, kun olisi voinut kestää pidempäänkin. En tiedä saako niitä enään takaisin tai uudestaan. Tuskimpa.

Erään kaverini kanssa on todella vaikea sopia yhtään mitään. Siitä syystä en kyllä ole edes jaksanut vaivautua pitämään yhteyttä. Törmättiin häneen kyllä meno-paluu matkalla valokarnevaaleista. Myös erääseen nykyiseen tamperelaiseen kaveriinikaan en ole vaivautunut pitämään yhteyttä. Alustava pohdinta oli että olisin mennyt syyslomalla tampereelle, mutta sen sopiminen sitten vain jäi jäihin. En viitsi edes yrittää.Vain yhteen olen aktiivisemmin yhteydessä, ja nähtykkin tavallista enemmän viimeaikoina.

Olen joutunut taas miettimään kissoista luopumista. En tietenkään haluaisi, mutta imuroin perusteellisesti lauantaina, ja su-ma yönä kutitti taas silmiä ja sain illalla teippirullalla rullailla lakanaa. Vaikka kissat eivät olleet edes päässeet makkariin.

Koska nyt olen sellainen järkkääjä luonne, ja toivon (toivomiseen se kyllä aina jää) niin vähän jotain kivaa synttäreiksi. Olen pyöritellyt ajatusta tukholmasta, tallinnasta ja vaasasta. Tosin vaasaan menisi ehkä mielummin kesällä niin pääsen nostalgisoimaan lapsuutta hieman paremmin Maalahdessa. Kylpyläloma kävi mielessä. Myöskin kylpyläloma tallinnassa. Pitää miettiä myös että olenko yhden kaverin kanssa kaksin, vai useamman kaverin kanssa. Kukaan kavereistani ei oikein ole baareilijoita tai klubilaisia ja osa kavereistani ei edes juo. Ottaen kanssa huomioon että vain yhden kaverin kanssa olen jaksanut olla enemmän yhteydessä. Että jos kutsun useamman kaverin niin tuleeko siitä sitten oikeasti niin hyvälle tuulelle vai masennunko vain? Edelliset synttärit ei ihan sujunut iha niin kuin olin ajatellut. Sen jälkeen alkoikin paino nousemaan. Olisko teillä ideoita synttäreiden viettoon? Synttärini ovat tänävuonna ensivuonna lauantaina, joten periaatteessa pidemmällekkin voisi mennä, Tosin kavereista sitten tiedä. Ei pitäisi katsoa muiden synttäri kuvia. Rupee vain lähinnä harmittamaan.

Mielessä kävi myös taas blogin lopettaminen, mutta ehkä mietin sitä vielä hetken.

Tarvii varmaan edes mainita kuinka odotan reissua kuin kuuta nousevaa?

Että niin, niitä viikonloppu/synttäri tekemis vinkkejä kehiin!! Heitelkää vähän laidasta laitaan!

PS. Lisäsin muuten mun oman Snappi logon tuohon oikeelle reunalle. Kun otatte kuvan logosta sovelluksella, niin se lisää mut sun kaveriksi ja pääset seurailemaan ilman mitään nimihakua ja pohtimista.


3 kommenttia

  1. Musta ois mahtavaa viettää omia synttäreitä muutaman hyvän ystävän kanssa kaupunkilomalla ( Suomessa tai lähimaissa). Nauttia hyvästä ruuasta, seurasta, tehdä jotain erikoisempaa ja käydä ulkona :) Pidetään yhteissynttärit ;) Mulla on tosin kuukautta sua ennen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei olis huonompi idea. Paitsi että palaan lomareissulta vasta 18.1 :D Mietin tosiaan tuota kaupunkiloma vaihtoehtoa ja pohdinkin jo vähän mikä olisi mielenkiintonen paikka, ja missä olisi aavistus lämpimämpää tuohon vuodenaikaan. Lissabon voisi olla ihan mielenkiintoinen paikka. Tai Barcelona-Madrid.

      Poista
    2. Mua kiinnostais hulluna lähteä Madridiin (jos olisi aikaa...:D). Mulle tosin kelpais sellaiset perinteisetkin bileet (tarkkaan valitut ihmiset, ei draamaa)...jotain kivaa :)

      Poista

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.